Kun pitää taas salille lähteä
“Ynnynnyy kun pitää syödä terveellisesti”, “ynnynnyy kun pitää urheilla”,
sanomme.
Monelle olisi unelmien täyttymys, kun olisi mahdollisuus syödä terveellisesti,
olisi mahdollisuus urheilla ja käyttää olemassa olevia apukeinoja parempien tulosten saavuttamiseen.
Tämä seikka parkkeerasi ajatteluuni tänään nähtyäni erään brasilialaisen tuttavani jakaman meemin. Siinä sanottiin:
“Ei varaa personal traineriin, ei varaa ravintovalmennukseen, ei varaa kreatiiniin, ei varaa proteiinijauheeseen.
Pullo vettä, ja usko unelmaan.”
Se oli meemi, mutta totta hyvin monelle, uskoakseni myös tuolle meemin jakaneelle tuttavalleni. Hän on työssä,
jossa valistuneesti arvaan palkan olevan 2000-3000 realia kuussa, 400-600 euroa.
Proteiinijauheet ja kreatiinit sun muut ovat Suomen hinnoissa.
Samoin terveellinen ruoka, se on (kaupungissa) kallista. Vehnästä ja sokerista tehty on edullista,
ja sillä ei treenituloksia boostata.
Se,
että on varaa siihen kuntosalikorttiin,
ja lisäksi kaiken maailman harjoittelua helpottaviin ja tehostaviin hörppeisiin,
niin kuin meillä suomalaisilla on,
ja mahdollisuus valita mitä tekee sillä runsaalla vapaa-ajalla, minkä suomalainen työlainsäädäntö — ja sosiaaliturva — suomalaiselle takaa, —
Luksusta, josta moni voi vain unelmoida.
Olen asemassa, jossa voin tavoitella unelmiani — toivomaani vartaloa, toivomaani kuntoa, toivomaani peilikuvaa, toivomaani statusta — paljon enemmän autettuna kuin joku toinen.
Onnekas minä.
Minulla on työ, joka jättää minulle voimavaroja myös vapaa-ajalle.
Onnekas minä.
Minulla on aikaa urheilla.
Onnekas minä.
Minulla on varaa välineisiin.
Onnekas minä.
Minulla on varaa ravitsevaan ruokaan.
Onnekas minä.
Minulla on varaa valmennuksiin.
Onnekas minä.
Minulla on varaa lepoon.
Onnekas minä.
Minulla on aikaa lepoon.
Onnekas minä.
Minun on vapaus.
Onnekas minä.
Valitsen käyttää ymmärrystäni siitä,
että moni asia on minulle helpommin saatavilla ja helpommin saavutettavissa kuin hyvin monelle muulle,
motivoimaan minua toimimaan unelmieni eteen.
