Muistaisinpa olla kranttu poimiessani ihmisiä

Kyllä suuresti ketuttaa,

kun jo siinä kätellessä tunsi, että ei kyllä nyt oikein hyvä värinä ole tässä,

mutta silti jatkoi,

asiakassuhteeseen, mihin tahansa suhteeseen,

ja sitten sieltä ammuttiin päin.

Sellaisessa suhteessa, jossa tuota epäilyksen värinää ei aluksi ollut,

jos siinä tulee lunta tupaan, se ketuttaa merkittävästi vähemmän.

Ketutuksessa ei ole sitä katumusta ja harmitusta, että miksi en kuunnellut tuota tunnetta, miksi en kunnioittanut tuota tunnetta.

Kun entraamme pelikentille ihmisten kanssa, joiden kanssa emme sovi yhteen,

ei ole kysymys vain yhdestä annoksesta lunta tupaan:

Tuo yksi kokemus, “yksi annos lunta tupaan”, voi näet vahingoittaa tulevia ihmissuhteita laajasti.

Tuo lunta tupaan on lisäpontta sille ajattelulle, joka puhuu:

Ei ihmisiä kannata lähelle päästää.

Ihmiset ovat pahantahtoisia.

Ihmiset ovat kielteinen määrite kielteinen määrite kielteinen määrite.

Vihaan ihmisiä.

Pthyi. Pysyn jatkossa kaukana.

Nuo väärien ihmisten kanssa kentille kerätyt kokemukset ovat sitten estämässä meitä entraamasta eriin niiden oikeiden ihmisten kanssa!

Damn!

Ei päästetä ketä tahansa pilaamaan uskoamme ihmisiin,

pilaamaan uskoamme hyvään ihmisissä ja myönteiseen ihmissuhteissa.

Ollaan valikoivat.

Ja sitten, kun tuntuu, että nyt,

sitten mennään kuin pienet lapset, koirat, tai muistisairaat,

ilman vaatteita ja häntä vipattaen,

kirkkain silmin, käyttämättä muistoja kokemuksista eristä väärien ihmisten kanssa perusteena kielteisiin odotuksiin uudessa erässä uuden ihmisen kanssa.

Ilman muistikuvaa siitä, mitä erissä muiden kanssa on koskaan tapahtunut.

Tällä planeetalla on jokaista meitä kohti paljon väkeä,

joiden kanssa sovimme erinomaisesti yhteen. Joiden kanssa vietetty aika,

jos maltamme olla vahingoittamatta tuota suhdetta tuomalla siihen muissa suhteissa koetun ei-toivotun meihin ohjelmoimia olettamuksia,

antaa liki yksinomaan myönteistä takaisin.

Ja tällä planeetalla on jokaista meitä kohti VALTAVASTI väkeä,

jonka kanssa ei kannata aikaa viettää,

jos haluaa suojella omaa ohjelmointia pysymään tilassa, joka mahdollistaa “mettevien", ilon ja keveyden leimaamien ihmissuhteiden co-creationin.

Onko “vääriä” ihmisiä?

On minun itseni määriteltävissä, mikä on minulle “oikeaa” ja mikä “väärää”. Mikään minun ulkopuolellani ei ole sitä määritellyt. Minä ajattelen ne merkityksessä “toivottua päin vievä”, ja “toivotusta etäännyttävä”. En “absoluuttisesti väärä”, “absoluuttisesti oikea”. Minulle oikea, minulle väärä: Minua toivomaani päin auttava tai toivomaani päin pääsemistä hankaloittava.

Viekö yhteistyö tai yhteiselo, jaettu aika, tämän ihmisen kanssa minua toivottua päin vai toivotusta poispäin?

Lisääkö tämä ihminen hymyä päiviini?

Lisääkö tämä ihminen uskoani hyvään huomisessa?

Tekeekö tämä seura hyvän ajattelemisen minusta minulle helpommaksi?

Tekeekö tämä seura tästä elämästä minulle mukavamman?

Onko tämä seura öljyä vai tervaa kärryni rattaissa matkallani toivomiani asioita ja kokemuksia päin?

Onko tämä seura öljyä vai tervaa kärryni rattaissa matkallani valoisaa versiota itsestäni päin?

Haluan öljyä.

Haluan raikasta vettä.

Luotan intuitiooni kun se kertoo,

missä sitä minulle on

ja missä ei.

Suojelen uskoani hyvään.