Sointukurssi

58 kappaleen kurssi soinnuista soittamisessa harjaantumiseen!

✅ Kurssi koostuu 58 todellisesta kappaleesta, joissa pääsemme SOITTAMAAN MUKANA kuin bändin jäseninä konsanaan!

Jokaisen kappaleen kohdalla sinulla on yhdestä neljään soittotehtävää, joista kukin tehtävä petaa sitä, että pystyt kohta soittaa alkuperäiskappaleen mukana!

✅ Jokainen kappale valmistaa sinua taitavammaksi, itsevarmemmaksi ja vakaammaksi soinnuista soittajaksi!

✅ Kurssilla erityishuomio on siinä, että biisit eivät ole mitä tahansa, vaan ⚜️kultaa⚜️! Biisien viihdyttävyys sitoo sinua materiaalin pariin ja harjaannut lajissa soinnuista soittaminen paljon nopeammin kuin luotaantyöntävän harjoitusmateriaalin kanssa harjaantuisit!

“Keitä haluan olla: Heitä, jotka osaavat soittaa, vai heitä, jotka eivät osaa?”

Mitä kurssilla soitetaan?

Kurssin soittotehtävissä ei ole yhtään harjoituskappaletta: Lähtien aivan ensimmäisestä tehtävästä olemme niin sanottujen “oikeiden kappaleiden” parissa! Samojen, joita kuuntelemme Spotifysta ja YouTubesta!

Juhanin mieltymys brasilialaiseen musiikkin näkyy kurssin sisällössä. Brasilialaisessa musiikissa on paljon hyvin viihdyttävää, miellyttävää ja kaunista soitettavaa – ja mikä parasta, iso osa niistä hyvin vähillä soinnuilla! Brasilialainen musiikki on sointujen opettelijalle oikea aarreaitta! Vähäsointuisia, mutta harmonioiltaan ja rytmiltään rikkaita, upeatunnelmaisia kappaleita!

Myös espanjankielinen musiikki on aineistossa yliedustettuna, sillä esimerkiksi KAROL G:n materiaalissa on paljon meidän kannaltamme hyvin “ystävällisiä” kappaleita: Selkeä sointukierto joka pysyy koko kappaleen samana, selkeä rytmi ja hyvä meiinki!

Portugalin- ja espanjankielisen musiikin lisäksi mukana on suomenkielisiä, englanninkielisiä ja ruotsinkielisiä kappaleita. Rikas kattaus upeaa musiikkia eri maista!

Soittotehtävien joukkoon päässeissä kappaleissa korostuu mukava tunnelma, valoisuus ja hauskuus. Sitä iänikuista “voi miksi jätit minut, missä nyt on elämäni tarkoitus, sillalta hypätä tahtoisin”-masennusujellusmusiikkia, jota hyvin iso osa porulaarimusiikista edustaa, mukana ei juurikaan ole.

Kurssin tavoite

  • Ymmärrät erilaisia sointumerkillisiä nuotti- ja komppilappuja

  • Tunnet sointumerkit. Osaat soittaa helppotasoisen nuotin tai komppilapun sointuja hyödyntäen.

  • Sinulle on jo rutiinia soittaa

    • Duuri- ja mollikolmisointuja

    • 7- ja maj7-sointuja

    • 6- ja 9-sointuja

  • Olet rytmillisesti tarkka: Ääni syttyy juuri silloin, kun sen oli tarkoitus syttyä

  • Olet löytänyt uutta musiikkia, josta suuresti pidät

  • Nautit soittamisesta

  • Sinulla on valmiuksia säestää laulajaa tai soittajaa

  • Sinulla on valmiuksia osallistua bändisoittoon kiipparistina

  • Olet saanut vahvaa itseluottamusta tukevan kokemuksen “minähän se muuten opin, kun opettelen!”

Tämä kurssi ei käsittele melodian soittamista nuotista eikä harjaannut nuotinlukutaitoa – mutta sointujenlukutaitoa sitäkin enemmän.✅

Lentokentän odotustila, jossa on piano ikkunan äärellä ja lepotiloja rivissä, arkipäiväisen valoisen taivaan näkymä ulkoa.

Kerrytetään ne kilometrit!

Soittotaidon karttuminen vaatii soittamista, soittamista, ja soittamista. Sitä tällä kurssilla tehdään!

Saat koko ajan hivenen haastavamman soittehtävän, kappaleen, eteesi, ja kun se luonnistuu, siirryt seuraavaan!

Kurssin selkäranka: Soitetaan ja soitetaan, koko ajan lisäten uusia asioita jo opitun joukkoon ja nostaen vaativuustasoa!

Vinyylilevysoitin puun värisestä kotelosta, levyllä kiinni vinyylilevy. Taustalla lasinen lyhty ja vihreä kasvi.

Ei harjoituskappaleita, vaan suoraan oikeiden kappaleiden pariin!

Jo ensi tunneista lähtien käytämme harjoitteluun oikeita kappaleita, lähinnä pop-musiikkia. Pop-musiikissa on paljon materiaalia, jonka soittaminen onnistuu jopa jo kahdella ja kolmella soinnulla! Lähdemme niistä liikkeelle!

Kurssilaisilla on mahdollisuus jättää kappale-ehdotuksia, ja vastaan niihin nopeasti! Eli kun haluat tietää, miten tietty kappale soitetaan soinnuilla, pyydät vain tuon kappaleen saamista kurssimateriaaliin!

Upea sali sisällä, suuret ikkunat, kuninkaalliset pylväät ja kristallikruunut, piano ja luonnonvalo.

Sinä päätät vauhtisi!

Voit nakuttaa kurssimateriaalia eteenpäin niin nopeasti kuin haluat!

Kurssilla opit ymmärtämään ja soittamaan erilaisia nuotti- ja komppilappuja, joissa on sointumerkit

Esimerkkejä papereista, joita tämän kurssin käytyäsi ymmärrät ja osaat kuultavaan muotoon saattaa (kuvien kappaleet eivät kuulu kurssimateriaaliin):

Säestysnuoteille kirjoitettu musiikkipaperi, jonka otsikko on 'May It Be', sisältää nuotteja ja sanoituksia kappaleeseen 'The Lord of the Rings'.
Kuva sheet-musiikkijulkaisusta, jossa on sävellys ja sanat suomeksi
Kuvassa on laulu sanat kappaleesta Let It Be The Beatles, vuodelta 1970. Laulussa on sanoja ja kappaleen nimi sekä esittäjä mainittu yläreunassa.
Kuvassa on musiikkikappaleen nuotit ja akordit eri tempoilla, kuten nopea, kohtalainen ja erittäin hidas.
Kuva avoimesta musiikkikappaleesta sisältäen sanoituksia ja akordirivejä
Kuvaus musiikkikappaleen nuoteista, sisältää säkeistöjä ja kertosäkeen sointumerkintöjä.

Kurssilla emme opettele nuoteista soittamista. Se, mihin papereissa nojaamme, ovat sointumerkit.

Kenelle kurssi on tarkoitettu

  • Ikä: Nuoret ja aikuiset.

  • Vasta-alkaja. Ei ollenkaan tai hyvin vähän aiempaa kokemusta sointujen soittamisesta pianolla.

  • Sinulla on jo kokemusta sointujen soitosta pianolla, mutta olet “jumiutunut” tapaan, jossa soitat soinnun vain vasemmalla kädellä. Tällä kurssilla oikea käsi ottaa vastuun soinnusta vasemman käden vastatessa bassosta.

  • Soittotehtävien joukossa on runsaasti vapaaehtoisia vaativampia tehtäviä hänelle, jolla on jo aiempaa osaamista, tai joka on poikkeuksellisen nopea omaksuja!

  • Opetuskieli on suomi

Säestämisen taito: Taito, joka viihdyttää jo hankintamatkalla!

Kun osaat soittaa soinnuista, osaat säestää!

Soita soinnuista -kurssi on sinulle

👨‍👩‍👧‍👦 Vanhempi, joka haluat säestää soittavaa tai laulavaa perheenjäsentäsi

🎙 Laulaja, joka haluat säestää itseäsi

👨🏼‍🏫 Opettaja, joka haluat säestää luokkaasi tai koko koulua

👩🏻‍🦽 Ohjaaja vanhus- tai vammaispalveluissa, joka haluat säestää yhteislauluhetkiä

🎹 Kiipparistin rooliin bändissä aikova

💭 Sinä, jolla on unelma soittotaidosta!

Liity nyt!

– Ja jo tänä iltana tunnet olevasi askeleen lähempänä itsevarmaa ja musikaalista sointujen käsittelijää!

Kuukausijäsenyys
14,90 €
Joka kuukausi
39,00 €
Joka 3. kuukausi

🕺🏼 Hauskat kappaleet — Hyvän tuulen meininki!
✅ Hajautettu materiaali sopii paitsi vasta-alkajalle myös sointuja jo haltuun ottaneelle!
👨🏼‍🏫 Opettaja viestin päässä!
✨ Soittotaidon kartuttaminen tätä tietä ei kysy ankeuden sietämistä! Ei hikeä eikä kyyneleitä!
⏰ Kun aloitat tänään, olet tästä eteenpäin päivä päivältä soittotaitoisempi!

Opettajasi: Juhani Pelkonen

Musiikinopettaja, KM

Vihreässä ja valkoisessa huoneessa on kaksi ihmistä, mies ja poika, istuvat pienen pianon ääressä ja katsovat kameraan. Poika hymyilee ja pukeutuu ruskeihin ja valkoisiin raidallisiin vaatteisiin, mies istuu taustalla ja pitää savuketta kädessään.

Mä saan muuten näistä sun soittoharjoituksista kaupan päälle oivan hyvän mielen soittolistan vastukseksi mun synkeälle kaihomielelle. Kiitos siitä”

(Asiakaskokemus)

Tervetuloa!

Kurssin kappaleet

1. Espresso – Sabrina Carpenter

2. Havana – Camila Cabello

3. S91 – Karol G

4. Samba – Lucas Mamede

5. Santo Cupido – Lucas Mamede

6. Dile Luna – Karol G

7. Se fosse tão fácil – Mar Aberto

8. TQG – Karol G & Shakira

9. Marry You – Bruno Mars

10. Querida – Chapeu de Palha

11. Coração Cigano – Luan Santana & Luísa Sonza

12. Pieni tytön tylleröinen

13. Sobrio – Maluma

14. Luna – Feid & ATL Jacob

15. Contigo – Tiësto & Karol G

16. Cheap Thrills – SIA

17. Supergirl – Anastacia

18. A Veces A Besos – Greeicy

19. Alone – Alan Walker

20. Criminal – Natti Natasha & Ozuna

21. Amargura – Karol G

22. Chegaste – Jennifer Lopez & Roberto Carlos

23. Despacito – Luis Fonsi

24. Busy Woman – Sabrina Carpenter

25. Señorita – Shawn Mendes & Camila Cabello

26. Volver – Piso 21, Marc Anthony & Beéle

27. Tulkoon joulu

28. Jouluyö, juhlayö

29. Sylvian joululaulu

30. Me käymme joulun viettohon

31. Walking in the Air

32. Night Changes – One Direction

33. Let It Be – The Beatles

34. Bronceador – Maluma

35. Kalliolle kukkulalle

36. Si vuelves ahora – Dustin Richie

37. Con Calma – Daddy Yankee

38. Solo tú – Dustin Richie

39. UP – INNA & Sean Paul

40. Hawái – Maluma

41. Amigos Con Derechos – Reik

42. Histoires de Luv – K Maro

43. Hey DJ – CNCO

44. Bella – Wolfine

45. Culpables – Karol G

46. Vivo per lei – Andrea Bocelli

47. Amava Nada – Lucas Lucco & Marília Mendonça

48. Marvin Gaye – Charlie Puth

49. Kaihosielu – Komiat

50. Lintu

51. Lost On You – LP

52. Diamond Heart – Alan Walker

53. Provenza – Karol G

54. Dia de Chuva – Lucas Mamede

55. Suutarinemännän kehtolaulu

56. Sign of the Times – Harry Styles

57. Mamiii – Karol G

58. Mi Ex Tenía Razón – Karol G