Tukos luojassa – Haluaisin saada aikaiseksi, haluaisin saada tehdyksi, mutta ei vain lähde | Mitä tehdä?
Kun kirjoittajalla ei lähde, puhutaan tyhjän paperin kammosta tai kirjoittajan lukosta. Olemme oman elämämme kirjoittajia kaikki, ja voimme elämänalueella kuin elämänalueella potea kirjoittajan lukkoa. Jokaisen oman elämän itselle mielekkääksi työstäminen, “kirjoittaminen”, on projekti, joka vaatii tekoja – ja tuo tekeminen ei ihan aina lähde.
En saanut eilenkään mitään aikaiseksi. Nyt on pakko saada.
En saanut eilen tehtyä sitä, mitä koin, että olisi ollut tärkeää tehdä.
Tänään tiedän myös mitä olisi tärkeää tehdä. Sanon itselleni: En saanut eilenkään tehtyä!
Palveleeko tämä?
Tämän päiväni eduksi, pukuni edistymiseksi, minun täytyy kuolla eiliselle.
En voi käyttää sitä, mitä eilen tapahtui, vaikeuttamaan tätä päivää.
En saanut eilenkään tehtyä.
En ole saanut viikkoon tehtyä. Tänään on AIVAN PAKKO!
Nuo ajatukset laittavat ahtaaseen paikkaan, josta ei ole mukavaa tarttua mihinkään.
Niissä on itsen tuomitsemista.
Väärin tehty! ALKAA OLLA JO KORKEA AIKA TEHDÄ OIKEIN!
ON AIVAN PAKKO!!
Muistamme lapsuudesta sen, kun isä katsoi tekemisen perään, ja mutisi sitä, kun ei se osaa kunnolla tehdä.
Oliko siinä mukava tehdä?
Nyt olemme se “kun ei se osaa”-mutina itse itsellemme.
“Kelvoton.”
“Laiska.”
“On jo siinä iässä, että pitäisi osata.”
“Kyllä on kumma.”
Sanotaan, että se ääni, jolla puhumme itsellemme omassa mielessämme, on paljossa jatkoa sille, miten vanhempamme puhuivat meistä, tai asioista ylipäänsä.
Kun luoja minussa on jähmeessä,
kun tiedän mitä haluaisin tehdä, mutta en vain käy tekemään,
mikä on mielensisäisen puheeni rooli kuviossa?
Onko mielensisäinen puheeni lukon sulattaja, tien avaaja,
vai vittumainen isä,
joka mutisee siitä, eikö se todellakaan, aikuinen ihminen jo,
osaa itseänsä tuon paremmin johtaa?
Kyllä, olemme sitä mieltä mekin, että on tärkeää osata johtaa itseään. Saada itsensä tekemään ne asiat, jotka näkee tärkeäksi tehdä. Saada itsensä käyttämään aikansa arvojensa ja toiveidensa mukaisesti. Emme ole itsen johtamisen osaamista vastaan.
Mutta vittumainen isä ei toimi!
Mikä toimii?
Mikä toimii?
Mikä toimii minulle?
Mikä sulattaa minun lukkoni, pehmentää minut siihen paikkaan, josta mielelläni käyn toimeen.
Lapsenakin inhosin tiskata tai imuroida käskettäessä, mutta toisinaan, kun kukaan ei ollut käskenyt, tein sitä oikein mielelläni. –
Miten pelaan itseäni niin, että päädyn tekemään asioita, joiden tekemisen koen tärkeäksi
enkä omalla mielensisäisellä kritisoinnilla, ikäväsävyisellä käskyttämisellä tai nälvimisellä herätä itsessäni kapinallista, joka ei varmasti. Voidaan katsoa joskus!
Mitä haluan tehdä?
Ja minkä haluan saada toimitetuksi?
Jos olisin ei-ihan-helpon teini-ikäisen vanhempi, ja haluaisin pelata hänet tuohon askareeseen tänään,
mitä tekisin? Mitä porkkanaa käyttäisin?
Kepinkäytön suhteen olisi jo todettu, että sillä hänet saa vain linnoittautumaan omaan huoneeseen ja pakenemaan TikTokiin.
Mitä porkkanaa käyttäisin?
Olen pelannut itseäni jo niin kauan,
että tiedän,
miten minut maanitellaan.
Tuen mukavia päiviäni
sekä sitä, että en ole jökissä, lukossa, luoja minussa tukossa,
olemalla nokkela teini-ikäisen vanhempi itselleni.
Tälle teini-ikäiselle tulee helposti paha mieli ja se menee kiinni. Tämän kanssa pitää olla pelisilmää.
Miten saada itsensä tarttumaan toimeen, vaikka ei huvittaisi (mutta haluaisi)?
Korvaan “mun on pakko” ajatuksen sanoituksella
“haluan”, ja “valitsen”.
“Mun on pakko tehdä se tänään” laittaa minua jökkiin.
“Haluan tehdä sen tänään.” “Valitsen tehdä sen tänään.” Näistä on parempi liikkua.
Haluan kirjoittaa tänään. Valitsen kirjoittaa tänään.
Haluan tehdä tämän tänään. Valitsen tehdä tämän tänään.
Haluan liikkua tänään. Valitsen liikkua tänään.
Haluan tehdä ruuat viikoksi tänään. Valitsen tehdä ruuat viikoksi tänään.
Haluan selvittää sen asian. Valitsen selvittää sen asian.
Minun ei pidä mitään.
Kaikki asiat tässä maailmassa kyllä hoitavat itsensä tavalla tai toisella, vaikka tippuisin nyt parvekkeelta.
Minun ei pidä mitään.
Mutta monia asioita haluan tehdä!
Ja koska haluan tehdä,
valitsen tehdä.
En katsele menneisyydessäni asioihin,
jotka taivuttavat uskoani suuntaan “tänäänkin on hankalaa”.
Ja yksi vinkki, joka toimii itselläni sellaisten todella epämiellyttävien täskien tekemiseen, jotka kuitenkin pitää tehdä, kuten veroilmoituksen tekeminen:
Ajattelen: Haluan, että huomisen minäni saa herätä päivään, kun tämä on tehty.
Laitan kelloon soimaan tunnin, musiikit korviin, ja sitten mennään.
Tuo tikittävä kello auttaa siinä, että nyt ei enää kuppasta,
vaan nyt mennään,
tämä on tämän asian hoitamisen segmentti.
Ja musiikki korvissa jyrää alleen sitä ajattelua, joka tekee toimeen käymisestä hankalampaa.
Tämä tunnin, tai vartin, kellotus toimii myös asioissa, jotka eivät ole epämiellyttäviä, vaan joita ihan oikeasti mielellään tekisi, mutta toimeen käyminen usein vain siirtyy ja siirtyy.
Nyt kellosta tunti soimaan,
ja tunnin teet.
Kohta huomaat, että menikin kolme tuntia, sillä ei tunnin päästä ollut mitään tarvetta lopettaa, kun vauhtiin oli päässyt.
Eteni hyvin! Jee!
Lisäksi kirjoitan joka päivä tiettyä kirjoitusharjoitusta (kts. alla), jossa selvitän itselleni sitä, mitä haluan olla tässä elämässä.
Tuossa kirjoittamisessani toistuu seikka “olen aikaansaava”. Tarkoittaen sitä, että saan tehtyä ne asiat, mitä haluan saada tehdyksi.
Tämän seikan kirjoittaminen päivittäin todella tekee todennäköisemmäksi sen, että olen toimeen tarttuva: “Tätähän minä kirjoitan. Tätähän minä haluan olla. Nyt on mahdollisuus olla. Tai voin olla olematta. Mutta miksi olisin olematta sitä, mitä haluan olla.”
En mene “olen nyt armollinen itselleni ja jätän myöhemmäksi”-levylle. Näen enempänä armollisuutena itseäni kohtaan sen, että en kartuta tekemättömiä töitä, vaan pidän huoneilman niistä puhtaana ja oloni kevyenä.
Jos haluat ottaa käyttöösi tuon saman harjoituksen, mitä käytän, ohjeistan sinut siihen alla olevalla palvelulla! (Jos olet mukana vetämälläni manifestointimatkalla, älä osta tätä, sillä tiedät jo lajin!)
Jos tuotekuva ei näy alla, klikkaa tästä!