Suomalaisen nujertamisen lyhyt oppimäärä: Kutsu häntä rasistiksi
Mikä on suomalaisten akilleen kantapää – Se herkkä kohta, johon ampumalla voidaan tappaa?
Miten saa suomalaisen tehokkaimmin nöyryytettyä ja häpäistyä?
Sanopa hänelle, että “rasisti”.
Valta-asetelma muuttui tuolla yhdellä sanalla seuraavaksi: Hän on nyt alakynnessä. Ja hän tietää sen.
Tästä eteenpäin ihan mitä tahansa hän sanoo, se kääntyy häntä vastaan.
Hän on kuristusotteessa, josta hänen ei käytännössä ole mahdollista päästä pois.
Tulla kutsutuksi rasistiksi on tervasammio,
jossa jokainen liike aiheuttaa vain pahemman sotkun.
Olisi pitänyt jättää joutumatta tähän kiipeliin.
Ja tästä suomalainen pitääkin huolen:
Kävelen niin,
että varmasti ei kukaan voi koskaan saada syytä kutsua minua rasistiksi.
Mitä vain,
kunhan rasistiksi eivät kutsu!
Suomalainen voidaan kiristää kodistaan kadulle,
kun hänen edessään heilutellaan “muuten kutsun sinua rasistiksi”-lappua.
Rasisti-leiman pelko näkyy suomalaisissa niin,
että ei uskalleta olla ylpeitä omasta porukasta.
Sehän voi näyttäytyä jollekin rasistisena.
Suomalaisista piirteistä, fyysisistä tai luonteen ominaisuuksista, ei niistä myönteiseen sävyyn saa puhua.
Sehän voi näyttäytyä jollekin rasistisena.
Ei uskalleta lukea tilastoja eri etnisten ryhmien työllistymisestä ja rikollisuudesta jottei ajattelu,
joka voisi jossakin keskustelussa johtaa rasismi-syytöksen kohteeksi joutumiseen,
saisi multaa.
Ei uskalleta vetää rajoja,
jos kuvioon liittyy jonkun muun kuin valkoisen rodun edustaja,
koska ei saa olla rasisti.
En lue tästä enkä ajattele tätä,
etten koskaan päädy heihin, joita saatetaan jossakin jossakin kutsua rasisteiksi.
Ottakaa tupani
ja ulosmitatkaa peltoni,
kunhan lupaatte, että koskaan kukaan ei minua rasistiksi kutsu.
Minun rauhani perustuksissa on klausuuli:
Sallin itselleni preferenssini.
Sallin itselleni preferenssit ruuassa, asumismuodossa,
ystävissä, vaatteiden materiaalissa, vessapaperin tekstuurissa, hammastahnan maussa, matkakohteissa, kahvin lämpötilassa, kahvikupin materiaalissa,
hampaissa, nenissä, huulissa, ruumiinrakenteissa, hengen hajuissa, koiraroduissa, pianovalmistajissa, lauluntekijöissä
ja siinä, minkä etnisten ryhmien edustajien toivon tontit kotimaassani asuttavan.
Onko niin, että tuossa viimeisessä asiassa ei saa olla preferenssiä, mutta kaikessa muussa saa?
Kun toivon, että kaunis kotimaani pysyy suomalaisten hallussa,
vastuullisten, ryhdikkäiden, luotettavien suomalaisten,
niiden, jotka saivat maan isiltään perintönä, ja sen mukaisesti sitä kohtelevat,
eikä kansoitu esimerkiksi vähemmän ryhdikkäillä Afrikan sarvesta tulijoilla,
on kyseessä preferenssi.
Onko preferenssini rasismia?
Oliko rasismia, kun kutsuin Afrikan sarvesta tulijoita “vähemmän ryhdikkäiksi”?
Tänne se keskustelu lähtisi heti.
Tällaisilla ilmauksilla saa Suomessa välittömästi rasisti-leiman.
Siinä on ihan turha räpiköidä vastaan tilastotiedolla – jota kyllä olisi – : Leima tuli jo, ja jos mitään enää yrität, huuto vain kovenee.
Kohta työnantajasi joutuu irtisanomaan sinut, koska jos ei tekisi niin, koko firman maine menisi.
Rasisti-leiman pelko näkyy suomalaisessa politiikassa, mediassa ja viranomaisten toiminnassa:
Muiden kun valkoihoisten käyttäessä suomalaista keskinäiseen luottamukseen perustuvaa systeemiä hyväksi
sitä katsotaan helposti läpi sormien.
Joutua kutsutuksi rasistiksi on suomalaisen pahin painajainen.
Hyvä uutinen: Pienet ovat uhkat ja murheet suomalaisilla. Onnea siitä meille.
Huono uutinen: Itsenäinen ja vahva maa vaatii kansaltaan ryhdikkyyttä. Suomalaisten ryhdikkyyden nykytaso on ihan siinä rajoilla, tuleeko se riittämään siihen, että maailmassa olisi vielä pitkään sellainen mallikansa omalla maalla, kuin Suomen kansa Suomessa.
Yksilön hyvinvointi vaatii sen,
että hänellä on sopu ja rauha omien preferenssiensä kanssa,
ja hän elämänsä valinnoissa noita preferenssejään kuulee ja kunnioittaa.
Preferenssi: Olen mieluummin ei-rasistiksi-kutsuttu kuin rasistiksi huudettu.
Mutta myös:
Preferenssi: Näen itseni mieluummin ei-helposti-särkyvänä kuin helposti särkyvänä.
Preferenssi: Näen Suomen mieluummin laittavan rahansa koulutukseen, innovaatioihin, itsenäisyyden turvaamiseen ja kansalaisilleen mahdollisuuksia luovaan tukien järjestelmään kuin somaleille all-inclusive-ikilomien tarjoamiseen.
Preferenssi: Asun mieluummin suomalaista kulttuuria arvostavien ja kunnioittavien täyttämässä Suomessa kuin muslimien täyttämässä Suomessa.
Preferenssi: Sanon mieluummin kuin nielen sanani.
Preferenssi: Ilmennän mieluummin ryhdikkyyttä kuin hiireyttä.
Mitä nyt?
Millaisiin valintoihin ja millaiseen osallistumiseen suomalaisen yhteiskunnan rakentamisessa preferenssini ja niille rakentuvat arvoni minua kutsuvat?
Meillä suomalaisilla on käsissämme kallis meille jätetty perintö.
Perintömme sattuu olemaan yksi tämän planeetan kruununjalokivistä.
Mitä tapahtuu Suomelle meidän käsissämme?
Miten me annamme sitä kohdeltavan?
Onko meillä rajoja?
Onko meissä ryhtiä?
Herätämmekö me kunnioitusta?
Haluammeko me,
että maailma kohtelee meitä kuin kohdellaan heitä, joita ei kunnioiteta,
vai että maailma kohtelee meitä kuin kohdellaan heitä, joita kunnioitetaan?
Mitä tapahtuu Suomelle meidän käsissämme?
Mutta aivan ennen kaikkea:
Ilmennänkö minä sellaista tapaa olla ihminen, mitä minä haluankin ilmentää?
Olenko se pala, mikä haluankin olla,
vai itseni aivan muille mutkille vääntänyt
aina itselleen ei-sopiviin rakoihin päätyvä piiperö?
Aikuinen,
vai kaikkeen itsensä satuttava iso vauva,
jonka valinnat eivät pohjaa omiin arvoihin ja preferensseihin, vaan pelkoon siitä, että sormeen voi mennä tikku.
“Kyllä minä muuten suorana seisoisin,
mutta kun minun psyykeeni ei kestäisi sellaista, että joku minua rasistiksi.”🍼
Hyvä juttu? Lisää tällaista? Tue Jullen Pariisilipasta!
