Pieni kummiprojekti: Köyhän perheen asunnon varustaminen

Instagramissa jaoin tätä keissiä ja lupasin kirjoittaa, miten kävi!

Lupasin auttaa köyhää perheenisää asunnon varustamisessa. Asunnossa oli alussa pelkästään sänky. Perhe eli käytännössä kerjuulla.

Törmäsin häneen kerjuulla kadulla. Satuin jäämään kuuntelemaan. Siinä oli sitä perinteistä itkua ja tunteisiin vetoamista, toisessa syyllisyyden herättämistä: Katso minua ja katso sinua. Tasata täytyy!

Tekniikka on jotakin, jota en halua tukea: “Minä herätän sinussa vaikealta tuntuvia tunteita, kuten syyllisyyttä tai sääliä,

mutta katso: Voit ostaa itsesi vapaaksi noista tunteista!”

Annoin hänelle rahaa ja maksoin syömään.

Annoin hänelle yhteystietoni. Ajattelin, että voisipa tuota yrittää jeesiä. Kun oli kotona kaksi pientä lasta.

Tapasin hänet kohta toisen kerran. Annoin rahaa vuokraan ja ruokaan. Kommunikoin hyvin selkeästi: Todisteet rahan käytöstä tulee esittää. Halusin 100% läpinäkyvyyttä.

Sainko todisteita rahan käytöstä?

En saanut.

Ottiko päästä?

Otti.

Hankin hänelle hellan jota voi käyttää pöydällä, sellainen, mitä meillä on asuntovaunuissa.

Tilasin sen omaan osoitteeseeni että tiedän mihin raha meni.

Ostin vielä jääkaapin.

Sovin siihen liittyvät asiat myyjän kanssa suoraan,

ja homma sujui hyvin.

Sain nähdä todisteen takuukuitista ja jääkaapista paikallaan.

Rahaa meni 1260 realia

(Ruokaan ja vuokraan 380 reais, hella 130 reais, jääkaappi 750 reais) eli noin 250 euroa silloista rahaa.

Tästä 192 euroa tuli lahjoituksina kun Instagramissa huutelin haluaako joku osallistua jos ostettaisiin asuntoonsa jääkaappi.

Kiitos osallistuneille!

Saatiin me sinne jääkaappi ja liesi, se on jo iso ero arjessa ihmiselle, jolla niitä ei aiemmin ollut!

Melkein olisi voinut projektia laajentaakin, mutta minulla meni matkan varrella mielenkiinto.

Ärsyynnyn, kun sovitusta ei pidetä kiinni.

Jos minä sanon, että minun antamani rahan käytöstä esitetään kuitti, peli loppui, jos näin ei tapahtunut.