En uskalla tulla ulos kaapista
Seitsemän ajatusta uskaltamisen tueksi
1) Haluanko olla rakastettu hänenä, joka todella olen, vai hänenä, jota esitän?
Jos olen rakastettu hänenä, jota esitän, olenko minä rakastettu ollenkaan?
Haluanko evätä rakastettuna olemisen minulta?
Jos pelkäät, että joku, esimerkiksi vanhempasi, kääntää sinulle selkänsä sen seurauksena, että tulit kaapista,
2) Sinä aliarvioit tuota ihmistä. “Hän ei sellaista kestäisi, että minä tulisin kaapista.”
Sinä et tiedäkään, kuinka paljon tuo ihminen on elämässään kestänyt. Sinun kaapistatulosi jotakin kestämättömän suurta hänelle?
3) Olette vanhempiesi kanssa samaa perhettä sillä perustein, mitä oppeja ja kasvunpaikkoja tuo yhteiselo voi tarjota.
Kun sinä “suojelet” vanhempaasi joltakin, sinä EPÄÄT HÄNELTÄ KASVUN MAHDOLLISUUDEN. Onko kasvun mahdollisuuden epääminen rakkautta?
4) Kun kaappeilet, epäät vanhemmaltasi mahdollisuuden osoittaa pyyteetöntä rakkautta. Epäät vanhemmaltasi mahdollisuuden rakastaa sinua sellaisena kuin sinä olet.
Hänellä ei ole nyt perheessään sitä poikaa, sitä tytärtä, joka hänen perheeseensä kuuluisi. Eikö hänellä ole oikeus omaan poikaansa/tyttäreensä naamionarrin sijaan?
5) Kun kaappeilet, suljet mahdollisuuden siltä, että läheltäsi löytäisivät pois ne, joiden rakkaus on ehdollista, ja luoksesi löytäisivät ne, ja jo olemassa olevista sinä pääsisit tunnistamaan ne, jotka rakastavat sinua.
Se ei ole rakkautta, että sanotaan: “Jahas, olet homo, no, tämä ihmissuhde päättyi nyt tähän.”
Jos oletat vaikkapa vanhempasi reagoivan tuolla tavoin, mitä hävittävää sinulla on?
Sellaisia ihmisiäkö haluat ihollasi roikuttaa, joiden suuhun tuollaisen fraasin voi helposti kuvitella?
Jos haluat, roikuta sitten.
On vapaa tahto.
Saa valita.
6) Käytät vanhempiasi syynä evätäksesi itseltäsi mahdollisuuden elää elämääsi niin, kuin elämääsi haluat elää.
Eikö ole hivenen epäeettistä laittaa omien vanhempiensa kontolle tuollainen pahan rooli.
“Te estitte.”
Sinä omassa mielessäsi estit, ja väität, että vanhempasi estivät.
Kun jonakin päivänä istutte pöydän ääreen, ja sinä sanot: “Olin kaikki nämä vuodet onneton, TEIDÄN SYYTÄNNE”,
saat toivottavasti suuren korvatillikan ja vastakarjaisun: "ME EMME OLE SINULTA KOSKAAN ONNEA KIELTÄNEEN!”
Sinun vanhempasi eivät sinulta halua onnea kieltää,
ja se, että sinä heitä perusteena käyttäen itseltäsi onnea kiellät on väärin heitä kohtaan, sen lisäksi, että se on suorastaan idioottimaista sinua itseäsi kohtaan.
Siinä ei ole piiruakaan sinun vanhempiesi syytä, että sinä valitset kieltää itseltäsi toivomasikaltaisen elämän heitä itsesi rajoittamiselle perusteena käyttäen.
Itseänsä saa rajoittaa. On vapaa tahto. On vapaa maailma.
Mutta pidä huoli, ettet syyllistä muita onnettomuudesta, jota kärsit seurauksena rajoituksista, joita itse itsellesi teit.
Hmmm! Lukitsisinko itseni vankilaan! No minäpä lukitsen! Kuvittelen varsin isäni käden kääntämään avainta lukossa — näin tämä vankeus saa paremman perusteen!
Ei päätä, ei häntää.
7) Antaa valtaa yli oman elämän ihmisille, joita ei edes kiinnosta?
Toisten elämät ja valinnat kiinnostavat ihmisiä keskimäärin hyvin vähän.
Ja vaikka jotakuta kiinnostaisi — Mitä sitten?
Opeta hänelle esimerkilläsi: Omaan ajoon keskittyminen on vaihtoehto.
