Faking? I am practicing!
Kun mä ensimmäisiä kertoja käytän kieltä, jota mä opiskelen, sanotaanko me, että “mä tässä nyt feikkaan olevani portugalin puhuja”? Ei! Mä opettelen puhumaan portugalia! Mä olen portugalin puhujaksi opettelija! I am not faking! I am practicing!
Mutta kun joku aloittaa tekemään ensimmäisiä postauksia tullakseen influensseriksi, oma ajattelu sanoo: Mä feikkaan.
Tähän halutaan kiinnittää huomiota.
Kun mä otan niitä ensi askeleita, ei sanota ajattelussa että mä feikkaan, vaan mä treenaa, mä harjoittelen.
Mä voin harjoitella olemaan influensseri. Se pitää sisällään sen, että mä postaan niin kuin influensserit postaa. Sillonhan se voi näyttää kuin “mä feikkaisin olevani influensseri”, mutta tässä semantiikassa on eroa siinä, mitä aktivoituu:
‘Feikkaan tässä nyt olevani rikas’ aktivoi minussa tietoisuuden siitä, että en todellisuudessa ole rikas.
‘Harjoittelen olevani rikas tässä’ aktivoi minussa seuraavan: Olen tulossa rikkaaksi.
Tietysti paras olisi se, että sanoisin “olen rikas” ja uskoisin sen luita ja ytimiä myöten. Mutta jos olen ihan rehellinen, minun sanoessa “olen rikas” en usko sitä luita ja ytimiä myöten. Sen sijaan tulin muistutetuksi siitä, kuinka vähän rikas olen. Ja tuo muistutus ei palvellut. Mutta jos sanon “harjoittelen rikkaana olemista”, tiedän luita ja ytimiä myöten että niin harjoittelen, niin on, olen “rikas kehitysvaiheessa”, “rikas in progress”: Olen tulossa rikkaaksi!
Youtubettaja in training.
Rikas in training.
Onnellinen in training.
Hyväkuntoinen in training.
Matkustelija in training.
Tohtori in training.
Seksielämäänsä tyytyväinen in training.
Hyvä!
I am that girl!
I am that guy!
Hän, joka treenasi, ja siksi tuli!
Tärkein, mitä harjoittelemme:
I know I am (already) that which I want to be.
Eli vaikka nyt kokisin, että en ole vielä sitä, harjoittelen sen tietämistä, että olen jo. Kyse ei ole feikkaamisesta. Kyse on harjoittelemisesta.
Ja luonnollisesti teen niitä asioita, mitä tekee se minä, joka haluan olla, koska totta kai – Niitä asioitahan tämä minä tekee. Ei vanhan minän asioita.
Ja herää kysymys: Miten ajattelee nyt tämä minä, joksi halusin tulla ja jona olemista nyt harjoittelen? En varmastikaan ajattele yksi yhteen samoja keloja, kuin vanha minä. Miten ajattelee tämä minä? Mikä saa ruutuaikaa tämän ajattelussa? Mitä ajatustapoja tämä on jättänyt taakse, päästänyt tehtävänsä tehneinä jo eläkkeelle?
Tärkeä huomio: “Kuka kirjoittaa?”
Ennen kuin alan kirjoittaa, kuvittelen meneväni itseni niskan taakse ja katson siitä: Kuka kirjoittaa? Kuka tuossa on?
Noin tehdessäni minulle avautuu mahdollisuus kiinnittää huomiota siihen, mitä se nyt kirjoittamaan ryhtyvä minä uskoo olevansa. Siihen on tärkeää kiinnittää huomiota.
Tämä nyt kirjoittamaan ryhtyvä ihminen: Onko hän epätoivoinen ihminen jolla on paska elämä ja joka kirjoittaa koska on epätoivoinen ja koska elämänsä on paska?
Kun katson itseäni niskani takaa voinkin nähdä ihmisen – ja voin tänä kirjoittamaan ryhtyvänä ihmisenä saada itseni aidosti kokemaan olevani ihminen – joka
tietää salaisuuksia.
Tietää voivansa kylvää ja niittää.
Tietää sanan tulevan lihaksi.
Tietää olevansa parempi kuin koskaan aiemmin tässä lajissa mitä nyt ryhtyy tekemään.
Tietää, että on parhaillaan tulossa siksi ihmiseksi, jolle hänen unelmansa pystyvät tulla todeksi.
Tietää, että hän on unelmatodellisuutensa mennyt minä: Hän, joka aiheutti.
On jo hyvä elämään tilassa “wish fulfilled” murehtimisen ja huolehtimisen sijaan.
Tänäänkin viettää päivän, jota värittää tietävä oletus, luottava assumption, siitä, että tilaukset ovat matkalla.
Ihminen, jonka manifestointitarinoita tulevat muut vielä huuli pyöreinä ihmettelemään.
Living the wish fulfilled – Tila, jota tavoitella
Taso, jonka tavoitettua moni sellainen manifestointiharjoitus, josta muut hyötyvät, ei enää tuo lisähyötyä
Living the wish fulfilled on se tila, jossa tiedän, että toimituksessa on. Kun tiedän, että toimituksessa on, tarvitseeko minun tehdä temppuja? Ei tarvitse. Temput auttoivat minut tähän tilaan, ja nyt on hyvä!
Living in the wish fulfilled on kokea it’s done, it’s done, it’s done totena.
Minkään sanojen sointi ei itsessään ole living in the wish fulfilled. Se on olemisen tila ja kokemus.
Näinä kuukausina minun kannattaa tavoitella tuota tilaa ja kirjoittaessani kiinnittää huomiota siihen, että kirjoittaminen auttaa minua tuota tilaa päin, eikä vie siitä pois päin aktivoiden tikun sellaisia päitä, jotka sanovat jotakin tämän tyyppistä kuin: “Minulla ei ole, nyyh, joten täytyy varmaan kirjoittaa.”
“Kun käyn kirjoittamaan, enkö samalla ikään kuin julista: Tiedän, että en ole tehnyt tarpeeksi, tiedän, että toiveeni eivät ole tarpeeksi liukkaasti tulossa, tai eivät tulossa ollenkaan, ja siksi pitää kirjoittaa.”
Tuo on mahdollista!
Ja tuohon on hyvä kiinnittää huomiota.
Että kirjoittamiseni ei todella sanoisi: “Teen tätä, koska epäuskon.” Vaan: “Teen tätä koska uskon.”
Miksi kirjoitan?
Haluan saada selvyyttä siihen, mitä haluan! En siksi, että “tiedän että toiveeni ei ole tulossa todeksi”.
Kirjoittaminen auttaa minua paremmalle mielelle, missä paremmalla mielellä ja korkeammassa värähteessä en tipu paikasta living the wish fulfilled (missä valitsen olettaa pääosin olevani)!
Ulkoiset asiat eivät sanele sitä mitä minä olen
Esimerkki:
Olen päättänyt harjoitella sen tietämistä, että olen rikas. Saatan kohdata vaikkapa seuraavanlaisen tilanteen: Tulee lasku, joka kauhistuttaa. Tuon laskun äärellä koen olevani köyhä.
Tässä kohdassa toivon, että kuulen kellon soivan.
Enhän minä hyvänen aika anna laskun laulaa minulle että olen köyhä,
kun olin juuri sopinut itseni kanssa että harjoittelen tietämään olevani rikas.
Onko tämä välttämättä helppoa?
Ei. Voi olla, että lasku on suurempi kuin mitä minulla on rahaa tilillä.
Mutta siinäpä harjoittelen sitten!
Ei ole tanssijaksikaan harjoittelijalle kaikki koreografiat helppoja.
Ei ole pianistiksi harjoittelijalle kaikki kappaleet helppoja.
Jokainen, joka treenaa jotakin, kohtaa haasteita.
Silmät ovat vain yksi syöttökanava
“Totta on vain se, mikä tulee syöttökanavaa silmät pitkin.” Haluanko elää tuollaisen linjauksen mukaan?
Mitä jos alkaisin harjoitella pitämään yhtä totena myös sitä, mikä ei tule syöttökanavaa silmät pitkin? Katselisin niitä näkymiä ja olisin iloinen samalla tavalla kuin olen iloinen katsellessani kauniita, makuani vastaavia, silmääni hiveleviä, näkymiä fyysisillä silmillä.
Why would you argue with yourself?
Jos sä sielusi silmin näet, että sun pankkitilin saldo on se toivomasi viisinumeroinen luku tai enemmän, kuka voi väitellä sun kanssa, että niin ei olisi? Sinä vain. Ja miksi sä tekisit niin?
Just pick a number and stick to it! Päätä numero ja pysy siinä! Ja linja on: En väittele asiasta itseni kanssa – Asia on niin kuin sieluni silmät sanovat olevan.
Se sun unelma on muisto – Muisto tulevaisuudesta
Moni muistomme liittyy takana päin olevaan. Yleensä kutsummekin vain niitä muistoiksi. Unelma on muisto myös – mutta edestäpäin.
Joku muu ei unelmoi samasta asiasta kuin sinä, sillä hänen tulevaisuusmuistoissaan tuota asiaa ei ole.
Mitä tulevaisuusmuistoja pyörität, niiden menneisyyttä elän.
Ei ole vain yhtä tulevaisuusmuistoa, joka olisi “se oikea” johon kohtalo on minut määrännyt päätymään.
Jos tulevaisuusmuistoni puhuvat köyhyydestä ja yksinäisyydestä, aiheutan itseni elämään elämän joka tuohon nykyisyyteen vie.
Jos tulevaisuusmuistoni tänään puhuvat asioista, joita haluan, aiheutan itseni elämään elämän, joka tuohon nykyisyyteen vie.
Ajatusleikki
“Isn’t it crazy that I was writing exactly about this and now I have this!”
Kun elän päivääni, voinsin välillä jutella päässäni tuollaisia.
“Mä kirjotin just tästä ja nyt tämä on totta! Hähää!” Se ei siis ole vielä totta, mutta tuon ajatuksen avulla siihen tunteeseen pääsee yllättävän helposti.
Tämä on sukua Goddardin puhelin-manifestointitekniikalle, jossa omassa mielikuvituksessa jutellaan jonkun kanssa siitä, miten se unelma tuli toteen. Siitä nykyversio voisi olla vaikka sellainen, että kuvitelen kertovani somessa, miten tämä asia tapahtui minulle ja miten ihmiset sitten siihen reagoivat.
Postauksen lopussa pienenä flexinä: “(Mä muuten jonkin aika sitten visualisoin sitä, että teen tämän postauksen! Boom!)”
You can be sad and manifest what you want!
Universumin perusohjelmaan ei ole kirjoitettu sellaista, että “hyviä asioita voi manifestoida vain hyvällä mielellä ja korkeassa värähteessä”.
Mutta minkä elämänkokemuksemme on meille opettanut: On helpompaa uskoa unelmiinsa kun on hyvällä mielellä.
Ja kun olen pahalla mielellä, olen hyvin altis sille, että uskon rupuja itsestäni ja tulevaisuudestani.
Ja jos pahalla mielellä uskon rupuja itsestäni ja tulevaisuudestani, manifestoin rupuja. Minähän aina manifestoin jotakin.
Mutta se ei ole mikään automaatio, että paha mieli ▶️ toivotun manifestaatio kusee.
Voinhan pahallakin mielellä kiinnittää huomiota siihen, mitä odotan ja oletan ja mitä pidän totena itselleni nykyisen ja huomiseni suhteen.
Vituttaa, mutta oletan silti dädädädädäm.
Ja saattaa huomata, että se olemisen tilakin shiftautui tuolla.
Pahan mielen syy on aika usein jokin toivotun kanssa ristiriidassa oleva oletus tai odotus.
Jos pysyn särmänä siinä, että uskon todeksi sen toivomani, mitä olen sieluni silmin katsellut, pahan mielen esiintymistiheys laskee roimasti.
Vielä yksi minkä nostan tässä yhteydessä. Tuntuuko “jee, saan olla surullinen ja silti voin manifestoida toivomaani” kuin toivotulta lupalapulta? Erikoista, jos niin. Nimittäin yhdessäkään sun “toivomuslistassa” ei lue: “Haluan olla surullinen.” Sä et halua olla surullinen, mutta sä kuljet etsimässä lupalappuja olla surullinen?
Mites:
“En halua olla köyhä mutta kertokaa joku minulle että saan olla köyhä.”
“En halua olla sairas, mutta oi kun joku sanoisi että on ok jos olet sairas.”
Ööööh.
Meille on ihan ok jos sä olet sairas, köyhä, surullinen. Ei ole meistä kyse. On kyse sunsta.
Anna itsellesi lupa olla juuri sitä, mitä haluat olla.
Yksi tapa kirjoittaa: Mikä on hyvin (nyt)
Kirjoittaa siitä, mistä pitää nykyisessä elämässään ja maailmassa. Mikä on hyvin nyt.
Tämän erityishyvät puolet:
Ei riskiä sille, että aktivoi resistenssiä mihinkään päin, eli toimii hyvänä “voiteluna”
Elämänjakso, jossa tätä tekee päivittäin, jää muistoihin mahdollisesti yhtenä parhaista: Olin tavallista enemmän läsnä hetkessä. Huomioni oli hyvissä asioissa ja minun oli sen myötä hyvä olla. Elämä muistutti kevättä ja lapsuutta: Näin asioita uusin silmin, olin usein ilahtunut.
Tätä voisi kritisoida siitä, että tämä huomioi vain “old news”: Sen, mikä on ollut ja minne pääsee taaksepäin osoittavalla muistilla, sekä sen, minkä voi nähdä, ja mikä on siksi “old news” sekin, että se on aiemmin tehdyn luomistyön hedelmä.
Toinen tapa kirjoittaa: Mikä on hyvin, laajennettu
Tässä otetaan mukaan mikä on hyvin asioita myös edessä päin olevien muistojen joukosta.
Kirjoittaessani, tai asioita mielessäni selatessani, ilmoitsen myös niistä asioista, joiden tiedän tapahtuvan myöhemmin.
Tämä on todella viisas tapa kirjoittaa. Kun iloitsen sekaisin siitä, mikä jo on, sekoitan noita asioita omassa päässäni: hämärtyy raja niiden asioiden välillä, jotka jo ovat, ja jotka eivät. Osaanko olla iloinen myös siitä, mitä en ole vielä nähnyt?
Jos huomaan, että niissä kohti aina käyrä laskee, minun voi olla viisaampi kurotella tulevaisuuteen kirjoittaessani vain vähän, jotta kirjoitushetken ajan käyrä pysyisi koholla ja kun nostan pyllyni, olisin tilassa “asiat ovat hyvin”.
Harjoittelen olemaan ilahtunut toivomieni asioiden toteentulemisesta jo ennen kuin ne ovat tapahtuneet.
Kirjoitan myös olemisen tiloihin liittyvistä hyvistä asioista, kiitollisuuden aiheista: Miten mukavaa on se, että tämä asia tuntuu tältä ja että tuon asian suhteen on tällainen kutina.