“Pyhä suru”? – Ei pahalla, suru, mutta olen valmis viemään sinulta kunniavieraan statuksen

Surussa on aina kyse itsen positioimisesta seuraavasti:

Voi minua raukkaa.

Itsen raukaksi kertomisessa

ei ole mitään pyhää,

ei mitään taivaallista,

ei mitään ylevää.

Itsen raukaksi kertomisessa on aina kyse näköalan mataluudesta:

Epätodesta tarinasta.

Mikä tahansa ”hirveä” tarina on toisenlaiseen merkitykseen puettavissa.

Ihminen on aina itse se merkitysten antaja: Millään tapahtumalla ei ole sisäänrakennettua merkitysvarausta “myönteinen “ tai “kielteinen”.

Pienissä asioissa käytämme reippaasti tuota vapaan merkitysten antajan haalaria:

”Itse asiassa tässä on tämä ja tämä hyvä puoli! Ei haittaakkaan mittään!”

Mutta sitten on asioita, joissa moinen merkitysleiman vapaa antaminen tuntuu suorastaan kielletyltä. Ei niin voi tehdä!

Tämän KUULUU OLLA kipu!

Tämä on KAIKILLE kipu!

Ei tämä VOI OLLA MUUTA,

ja jos yritän muuta,

toimin väärin:

Niin, kuin terapeutit kieltävät toimimasta!

Järkeilen! – Väärin!

En tunnusta kivuksi! – Väärin!

Ohitan! – Väärin!

En kohtaa tunteitani! – Väärin!

Tämä suru on OIKEA SURU!

Tämä on pyhä suru!

Tämä on niitä suruja, jotka eivät koskaan katoa!

Joissa ei auta edes aika,

niin kuin auttaa vähemmän oikeissa suruissa!

”Minä menetin ____!

Älköön kukaan _____!”

Kaikki ovat vain kumarrelleet hänen suruaan.

Kukaan ei ole koskaan sanonut mitään muuta kuin ”voi sinua raukkaa”

ja ”taivaassa tapaatte taas”.

Miten hän voisi tietää muuta,

kun kukaan ei ole koskaan muusta kertonut?

Miten ihmiset voisivat koskaan oppia surujensa päälle,

kun aiheesta – vaihtoehdoista kärsimiselle – ei voi edes puhua?

Syy sille, miksi ei voi puhua, on se,

että surusta on tehty kunnianosoitus ja pyhää. – Sen kohdalla mutan sanominen on pyhän häpäisemistä.

***

Suru on suuri, kun valitaan uskoa, että hänen poislähtemisensä riisti minulta tulevaisuuden, jossa kaikki oli hyvin.

Suru on huomattavasti pienempi, kun myönnetään: Voisi olla, että siinä samassa skenaariossa, jossa hän ei lähtenyt, sitä tietä vähän tuonnempana, olisi tapahtunut jotakin aivan kamalaa.

Meillä on taipumus ajatella, että siellä jossin suunnassa kaikki olisi täydellistä.

Mutta:

Se, että hän lähti, se saattoi olla raiteenvaihto piiloon pahalta.

Minä olen vapaa merkitysten antaja.

Voin antaa merkityksen, jonka antamista seuraa minussa suuri kärsimys (hänen lähtönsä downgreidasi kaiken kuusi kilometria alaspäin),

tai merkityksen,

josta seuraa minussa kärsimystä vähemmän (mitä jos hänen lähtönsä ei ollut monta kerrosta alaspäin minulle, vaan…).

On enemmän kunnollista, jos kärsii,

uskotaan monissa kulttuureissa.

Ja sitten naulataan oman elämän tapahtumat ristiksi selkään.

“Katsokaa: Minulla ei ole helppoa! Eli olen kunnollinen! Enkö olekin?”

Olet olet.

Tuohan se fiksu laji sosiaalisen statuksen hankintaan on, kenellä on rumin risti.

***

Oletko samaa mieltä kanssani siinä,

että jokin on vähän mutkalla, kun kärsimystä pidetään “kuuluvana”?

Tiedän, että ihmiset ajattelevat: Kärsimystä pitää normalisoida,

sitä pitää kertoa “kuuluvaksi”,

jotta ihmiset eivät saisi kärsimyksestään syyllisyyttä,

mikä lisäisi kärsimystä!

Tuo on höpön pöppöä.

Ei kärsimystä vähennetä sitä kuuluvaksi kertomalla,

mutta avaamalla ihmisille ikkunoita vaihtoehtoisiin suuntiin.

“Tämä sinun kärsimyksesi tämän asian kanssa on yksi vaihtoehto.

Meillä olisi sitten hyllyssä myös tällainen vaihtoehto.

Mitäs laitetaan?”

Täällä saa valita.

Jos kärsimys tuntuu oikealta,

syö sitä.

Minä uskon, että kärsimyksessä on aina jokin pielessä.

Se syntyy, kun ihminen ottaa toisen näkökulman, kuin Iso Osa hänestä ottaa.

Iso Osa ihmisestä ei, esimerkiksi, koskaan allekirjoita väitettä “raukka”.

***

Haluan jättää juttuni pointin yhteen (laajennettuun) kysymykseen:

Oletko samaa mieltä siitä,

että surun määrään vaikuttaa se, millaisen tulevaisuusskenaarion näen tuon ei-toivotun tapahtuman minulta ryövänneen?

Oletko samaa mieltä siitä, että tuo skenaario on minun mielikuvitukseni tuotetta?

Ja kun se on mielikuvitukseni tuotetta,

voinkin valita, millaisen tulevaisuuden tuon siinä kohtaa ei-toivotun tapahtuman uskon minulta vieneen.

Oletko samaa mieltä?

Entä oletko samaa mieltä siitä,

että kun olen ihminen, jolla on vapaan tahdon lahja,

minun kannattaa käyttää mielikuvitustani kärsimykseni minussa minomoimiseen sen sijaan, että käyttäisin mielikuvitustani kärsimyksen minussa synnyttämiseen?

Millaisia tarinoita valitsen kertoa?

Mitä nuo tarinat minussa tekevät? –

Mitä valitsen itsessäni aiheuttaa?

Tuntuuko se väärältä häntä kohtaan luoda tarina, jossa hänen läsnäolonsa olisi ollut vähemmän hyvä,

kuin hänen poissaolonsa?

Mutta se ei ole tuntunut väärältä häntä kohtaan, että olet käyttänyt häntä vuosia onnettomuutesi syynä.

Paras lahja, minkä toiselle voi antaa,

on oma onnellisuus.

Ja tämä maailma tarvitsee kipeästi onnellisuuden esimerkkejä ja esimerkillään opettajia.

Statustaan kärsimykselle rakentajia ja samalla kärsimyksen puolesta puhujia täällä on jo aivan tarpeeksi.

Kun nukun hyvin, minun on mahdollista katsoa oman ajatteluni perään. Ohjata itseäni vähemmän kärsimystä ruokkiviin näkökulmiin.

Väsyneenä olen vanhojen levyjen armoilla.

Energiahoito- ja meditaatiokirjasto auttaa levossa ja palautumisessa. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan kirjastojäsenten kokemuksia.