Jos tähtimerkkejä, horoskooppimerkkejä, onkin 13?

Legenda kolmestatoista kuusta

B: Kauan aikaa sitten vuodessa oli kolmetoista kuukautta. Mutta sitten tapahtui maan päällä suuri muutos. And there was much crying from the goddess, because it was a horrible change. Ja kun muutos oli tapahtunut, vuodessa oli enää vain kaksitoista kuukautta.

- - Legendojen mukaan sadot eivät kasvaneet useaan vuoteen. Jostakin syystä ilma oli myrkyttynyt, tai jotain sellaista.

D: Tämä jatkui useita vuosia?

B: Kyllä. Sitten ilman myrkyllisyys hävisi, mutta päivät eivät koskaan palanneet entisille “paikoilleen”.

Lähde: Horns of the Goddess (Dolores Cannon)

On hyvin mahdollista, että tähtitaivaamme on erilainen kuin vaikkapa kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Kai tänne jokin asteroidi on ehtinyt iskeytyä, ja tömäyttää meitä vähän tänne tai tuonne.

12 merkin järjestelmä lienee paras käytettäväksi tänä päivänä. However:

Maa matkustaa itse asiassa läpi 13 merkin, mukaan lukien Kauris, Oinas ja kyllä, Ophiuchus. Kuitenkin noin 3000 vuotta sitten babylonialaiset - ei NASA - päättivät, että 12 on siistimpi kuin 13, joten he sulkivat pois 13. eläinradan merkin ja jakoivat eläinradan 12 osaan perustuen heidän kalenterinsa 12 kuukauteen, selittää NASA.

"Maasta läpi auringon kulkeva linja osoittaa neitsyeen 45 päivän ajan, mutta skorpioniin se osoittaa vain 7 päivän ajan. Babylonialaiset ohittivat sen tosiseikan, että aurinko liikkuu itse asiassa 13 tähtikuvion läpi, ei 12. Sitten he antoivat jokaiselle näistä 12 tähtikuvioista saman määrän aikaa", NASA selittää postauksessaan.

NASA Elegantly Shuts Down Those New Zodiac Star Theories | Time

JOS käyttäisimme 13 huoneen tai merkin järjestelmää, se voisi näyttää seuraavanlaiselta:

13 tähtimerkkiä

Kauris: 20.1. - 16.2.

Vesimies: 16.2. - 11.3.

Kalat: 11.3. - 18.4.

Oinas: 18.4. - 13.5.

Härkä: 13.5. - 21.6.

Kaksonen: 21.6. - 20.7.

Rapu: 20.7. - 10.8.

Leijona: 10.8. - 16.9.

Neitsyt: 16.9. - 30.10.

Vaaka: 30.10. - 23.11.

Skorpioni: 23.11. - 29.11.

Käärmeenkantaja* (Ophiuchus): 29.11. - 17.12.

Jousimies: 17.12. - 20.1.

Lähde: Novo signo : estava escrito nas estrelas

*Ymmärtääkseni mahdollista suomentaa myös “käärmeenlumooja”.

Toisen lähteen mukaan jako olisi tällainen:

Kauris: 19. tammikuuta - 15. helmikuuta

Vesimies: 16. helmikuuta - 11. maaliskuuta

Kalat: 12. maaliskuuta - 18. huhtikuuta

Oinas: 19. huhtikuuta - 13. toukokuuta

Härkä: 14. toukokuuta - 19. kesäkuuta

Kaksonen: 20. kesäkuuta - 20. heinäkuuta

Rapu: 21. heinäkuuta - 9. elokuuta

Leijona: 10. elokuuta - 15. syyskuuta

Neitsyt: 16. syyskuuta - 30. lokakuuta

Vaaka: 31. lokakuuta - 22. marraskuuta

Skorpioni: 23. marraskuuta - 29. marraskuuta

Käärmeenkantaja: 30. marraskuuta - 17. joulukuuta

Jousimies: 18. joulukuuta - 18. tammikuuta

Lähde: International Astronomical Union (IAU), 1930

Tähtimerkkien symbolit

Tämä kuva antaa vielä kolmannen version päivämääräjaosta merkkien kesken. Lähde: Slate


Käärmeenkantaja, luonne

Mitä ominaisuuksia aurinko käärmeenkantajassa voi muassaan tuoda?

Käärmeenkantajia kuvataan

  • Oivaltaviksi, uteliaiksi, viisauden ja tiedon etsijöiksi, avoimiksi muutokselle.

  • Helposti kyllästyviksi rutiineihin. Intohimoisiksi ja karismaattisiksi. Seksuaalisesti puoleensavetäviksi.

  • Alttiiksi mustasukkaisuudelle, lyhytpinnaisuudelle, levottomuudelle, taipumukselle asioiden lykkäämiseen sekä kriittisyydelle.

Hallitseva planeetta: Saturnus

Elementti: Vesi

Onnenluku: 12



Avuksi oman potentiaalin käyttöönsaamiseen ja itselle hyvältä tuntuvan elämän luomiseen — puolikkaan valmennustapaamisen hinnalla kokonaiseksi kuukaudeksi —

Energiahoito- ja meditaatiokirjasto! (Lue lisää)

15,00 €
Joka kuukausi
40,00 €
Joka 3. kuukausi

Kirjasto on paikka, josta löydät alati päivittyvän valikoiman energiahoitoja, parantavia sanoja, kohokeäänitteitä, nukahtamisapua, meditaatioita, manifestointiapua, EFT:ä ja hypnooseja! Tervetuloa keventymään!

Edellinen
Edellinen

Kuinka meditaatio edistää luovuutta?

Seuraava
Seuraava

Who Is Anna, Mother of Mary? Why Is She So Often Present in Energy Healing Sessions?