On levon aika.

Lepoa ei ole “pitäisi sitä, pitäisi tätä”-kelat, itsensä sättiminen tekemättömistä töistä.

Mikään määrä lepoa ei riitä, jos “lepo” on piiskaniskuja omassa päässä.

Mikään määrä unta ei auta jaksamaan, jos valveillaoloajan saa ruoskaa.

Lepoa on: Silityksiä vain myötäkarvaan.

Mitä minä nyt kaikkein mieluiten tekisin.

Mitään muuta ei tarvitse.

Ja tuossa hyvän mielen tilassa, kun ei tarvitse vääntää mitään minnekään,

on auki uusille ideoille, preferenssien ja vision kirkastumiselle — ja myös inspiraatiolle toimia.

Lepo ei tarkoita sitä, että eteneminen pysähtyy.

Etenemiseen kuuluu kohtia, kun katsotaan karttaa, haistellaan säitä, tankataan, nukutaan.