14

Tähän liittyvää surua on voinut kokea paitsi lapsuudenkodissa, jossa äidin ja isän sylit olivat ehkä jo täydet, tai syystä-mistä-tahansa suljetut, myös esimerkiksi koulussa: Lasten ja nuorten keskuudessa on ei-kovin-harvinainen väkivallan muoto se, että suljetaan tarkoituksellisesti ulkopuolelle.

Myöhemmin on sitten tullut parisuhdekuviot, joissa on saattanut päätyä katselemaan selkää.

Ja työpaikkojen kateudet ja valtapelit, jotka eivät kaukana ole teini-ikäisten ulossulkemispeleistä.

Ja kukapa ei olisi aikuisiän ystävyyssuhteissaan kokenut sitä, että ovi on laitettu kiinni:

En tahdo sinua enää.

Ja yrittäjyys on yhtä torjutuksitulemista torjutuksitulemisen jälkeen.

Ennen hoitoa pysähdy reflektoimaan tätä teemaa kohdallasi. Erityisesti sitä, vaikuttaako se käyttäytymisessäsi tänä päivänä; Esimerkiksi niin, että työnnät ihmisiä pois – koska kaukaa heillä ei ole mahdollisuutta huomiotta jättämisellä satuttaa.

Jos teen kaikille “en tahdo sinua”, olen suojassa siltä, että sitä tehtäisiin minulle koskaan enää.

Tervetuloa kylvettämään tätä kohtaa!

35 €

Edellinen
Edellinen

15

Seuraava
Seuraava

13