Maagikko

View Original

Velkaantuminen — Onnettomuus, josta kuntoutujaa ei kukaan auta

Velka on vamma,

joka on jäänyt onnettomuudesta.

Uuden, paremman taloudellisen todellisuuden rakentaminen on vammasta kuntoutusprosessi.

Mikä tässä kuntoutusprosessissa on erilaista, kuin johonkin toiseen onnettomuuteen joutuneen kuntoutusprosessissa? —

Apua ei saa.

Niinkuin onnettomuudessa itsensä loukanneelle on saatavilla fysioterapiat ja psykoterapiat,

mitä on saatavilla hänelle,

joka kerran väsyi,

ei jaksanut hoitaa asioitaan,

ja tuossa väsymyksessä, alentuneessa tilassa operoida elämäänsä,

aiheutti vahingon velkaantumnien?

Kun ihminen väsyneenä ajaa autoa,

ja loukkaa itsensä,

hän saa apua.

Kun ihminen väsyneenä ajaa talouttaan ja muuta elämäänsä,

ja loukkaa itsensä,

hän ei saa apua.

Eikä velkaantuminen ole aina tapahtunut kohdassa, jossa ihmisen kyky hoitaa asioitaan olisi ollut alentunut.

Velkaantua voi parisuhteessa ollessa toisen tekemien valintojen seurauksena,

parisuhteen päättyessä,

petoksen uhrina,

jouduttaessa suorittamaan vahingonkorvauksia jostakin vahingosta, jonka tuli aiheuttaneeksi vain sattumalla väärään paikkaan väärään aikaan.

Velkaantua voi vaikkapa rakkaan lemmikin eläinlääkärikustannusten vuoksi.

Onnettomuuksia kaikki.

Mutta ambulansseja

tai kutsuja yhteisestä kassasta katettuun kuntoutukseen ei tule.


Idiis wadidiis,

ja sillä mennään.


Kuka vahvistuu matkalla kaikista eniten?

Hän, joka joutuu myrskyyn,

yksin.


Hän tulee perille vahvana.


Sellaisena,

jota pienet linnunpierut eivät enää heiluta yhtään mihinkään.

Velka-haavasta kuntoutuminen

on käytettävissä matkana itsen voimauttamiseen.


Minä osaan kyllä kuntouttaa itseni.

Minä

etsin, ja kuljen, ne polut,

joilla karttuvat taidot vahvistaa omaa taloutta

ja taidot pitää itsestäni niin hyvä huoli,

että koskaan enää eivät kädet väsy hoitamaan omia asioitani.

Minulla menee tässä nyt hetki,

mutta kun olen tästä haaverista kuntoutunut,

olen muuten oppinut sellaisia taitoja

että tämä laiva, joka ennen oli keikkuva paatti,

on vaikka kaupunkeja kantava loistoristeilijä.


On tärkeää pysyä selkeälinjaisena siinä,

että ei osta sisään uhriuteen.

Esimerkiksi tuossa otsikossa, minkä laitoin,

on ripaus sävyä, joka ei palvele,

sillä “kukaan ei auta minua” ottaa helposti kylkeensä ajatuksia “olen hyljätty, tien sivuun jätetty,

epäreilusti kohdeltu”

ja tuo ei ole positio, joka olisi kohottava ja voimavaroja antava.

Miksi ottaisin minkään asian suhteen position, jossa koen olevani raukka?

Ei sellainen palvele minua.

Haetaan,

otti sen löytäminen sitten vaikka vähän pidemmänkin ajan, mutta se löytyy sieltä kyllä,

näkökulma,

jossa koko tilanne voidaan nähdä korokkeena jalkojen alla.

Mitä tämä kokemus on opettanut minulle itsestäni?

Olenko oppinut tässä jotakin vapaudesta?

Rakkaudesta?

Omista PREFERENSSEISTÄNI?

Olenko tullut tämän myötä rohkeammaksi?

Päättäväisemmäksi mennä päin sitä, mitä elämässäni haluan kokea?

Mitä, jos tämä kokemus on minulle rohkeuskoulu?

Ja luomiskoulu, jonka päättötyö on hyvä rahatilanne ja ulkoisista tekijöistä riippumaton sisäinen rauha.

Tämän kokemuksen myötä olen muuten jo tullut merkittävästi paremmaksi viettämään mukavia päivä riippumatta olosuhteista ja tilin katteesta!

Minusta on tämän myötä tulossa merkittävästi parempi mukavan elämän eläjä!

Aion leimottaa tämän kokemuksen kantamaan suuria positiivisia merkityksiä ja seurauksia!




Talousneuvolat ovat taho, jossa voit keskustella raha-asioista ja velkojen järjestelystä – anonyymistikin!