Maagikko

View Original

Millaiset seikat tunne-elämässä voivat altistaa syöpään sairastumiselle?

Olen alle kerännyt muutamien lainauksia teksteistä, jotka käsittelevät teemaa millaiset seikat ajattelussa ja tunne-elämässä voivat altistaa syöpään sairastumiselle.

Voinko pääni perukoita siivoamalla ja ajatteluani tasapainoista tunne-elämää petaavaksi ohjaamalla vaikuttaa paitsi sairastumisriskiin, myös parantumiseeni?

“Jos emme tunne itseämme validoiduiksi, hoivatuiksi, huoltapidetyiksi, tuetuiksi ja ehdottomasti rakastetuiksi lapsina, kannamme tuon kokemuksen mukanamme aikuisuuteen ja omalla toiminnallamme tuota mallia jatkamme . Opimme tukahduttamaan kipua ja ahdistusta.

On olemassa hypoteesi, että kun emme opi sanomaan “ei” muiden vaatimuksille, kun emme huolehdi itsestämme emmekä rakasta itseämme, kehomme nousee puhumaan puolestamme. On myös paljon näyttöä siitä, että tunteiden tukahduttaminen, kieltäminen ja torjuminen on yhteinen tekijä syöpäpotilaiden keskuudessa. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että syöpää sairastavat saavat erityisen alhaisia pisteitä ns. vihatesteissä, anger tests. Tämä viittaa vihan tukahduttamiseen ja/tai tietämättömyyteen siitä. Avuttomuuden, toivottomuuden ja uhrimentaliteetin on osoitettu merkittävästi vähentävän mahdollisuuksia selvitä syövästä — jota on kutsuttu sosiaalisesti hyväksyttäväksi itsemurhan muodoksi.

Jos olet kasvanut ajattelemaan, että tunteillasi ei ole merkitystä, jos olet elänyt elämäsi yrittäen täyttää muiden odotukset, jos olet tukahduttanut vihasi ja surusi, saatat hyvinkin olla kärkijoukoissa odottamassa vuoroasi sairastua syöpään. Susan Silberstein, PhD, joka on hoitanut yli 10 000 rintasyöpäpotilasta, sanoo, että 99 prosentissa näistä tapauksista hän huomaa toistuvan kaavan hoivan puutteesta. Hoivan puutteesta miespuolisen kumppanin taholta, tai itseltä.

Jos sinua ei ole pidetty hyvänä lapsena, toistat todennäköisesti tuota mallia aikuisiän suhteissasi.

Syöpä voi joskus olla ainoa saatavilla oleva tapa, jonka ihminen löytää saadakseen huomiota.”

// Kirjasta EFT (Centre of Excellence)


Edellisten kanssa on hyvin linjassa vuonna 2021 julkaistu kiinalaiseen lääketieteeseen teoriassaan perustava tutkimus rintasyövän emotionaalisista taustatekijöistä: Searching for the emotional roots of breast cancer: A cross-disciplinary analysis integrating psychology, Chinese medicine, and oncology biomarkers

“Statistically significant associations were found between the emotional markers (sense of motherhood failure, and lack of self-fulfillment), avoidance behavior, and physical symptoms that are related to emotional repression based on CM.”


Toisessa, niin ikään 2021 julkaistussa tutkimuksessa Patient perspectives on the causes of breast cancer: a qualitative study on the relationship between stress, trauma, and breast cancer development koottiin yhteen rintasyövän sairastaneiden omia näkemyksiä emotionaalisen kuormituksen ja syövän kehittymisen yhteydestä.
"Tutkimukseen osallistuneet kokivat merkittävää ihmissuhteisiin liittyvää stressiä ja kuormitusta jossain elämänsä vaiheessa, ja he viittasivat näihin kohtiin merkittävinä elämäntapahtumina. Nämä “konfliktialueet” sijaitsivat usein perheen sisällä, romanttisissa suhteissa tai suhteissa työtovereiden tai työnantajien kanssa. Huomionarvoista on, että monet osallistujat tunsivat näiden tapahtumien kontribuoineen stressiin, jonka he näkivät johtaneen rintasyöpänsä kehittymiseen", tutkijat kirjoittavat.

“I do think my breast cancer is genetic and environmental, with a strong psychological component. And I don’t know what that component is … I don’t know if it’s hopelessness. I don’t feel like it’s the depression. I think it’s a component of the depression. I think it’s that hopelessness. And not seeing a way out of something …. I never actively wanted to kill myself, but it was like, what am I living for? I think if anything that’s the theme that I associate the breast cancer with. But I can’t connect it to one event or say, oh, I got this because my marriage or I got this because my father …”

“I mean when my son was first born, I felt like I didn’t know how to do anything. I don’t know if that was really a feeling of helplessness as much as just floundering … just being a new parent. What really sticks out though is I had this one relationship right after my first child was born …, and it was not a very good relationship. He wasn’t a good partner. And I felt like I had nowhere to turn. Like none of my support systems were there … I really was pretty isolated. And for a while, I felt very kind of trapped, and helpless in that relationship.”

“Because I’m a very healthy person, I take really good care of myself so I always wondered why would I get breast cancer? And then I was like well you’ve been under stress almost your whole life … that timeline was very eye opening for me.”


Li tutkimusryhmineen (2016) löysi omassa tutkimuksessaan erityisesti kolme psykologista seikkaa rintasyövän kehittymisen todennäköisyyden lisääjiksi:

  • Disharmonious marital status

  • Frequent depression

  • Negative emotional experiences



See this content in the original post

Systeemin harmonisointiin, stressin ja ahdistuneisuuden taakse jättämiseen, vastustuskyvyn parantamiseen ja vakauden mahdollistavien ajattelun taitojen opettelemiseen:

Energiahoito- ja meditaatiokirjasto