Radikaali vastuunotto on mainio konsepti ja ohjenuora luodessa omaa elämää mukavalta tuntuvaksi,

mutta on pari asiaa mitkä omaan konseptiin radikaalista vastuunotosta voi olla hyvä sisällyttää:

1) En käytä konseptia itseni kiusaamiseen

ja

2) mitä ikinä tapahtuu, muistan, että en läheskään aina ole ollut kohtausta täällä fyysisessä tilaamassa saatika aiheuttamassa, vaan olen saattanut antaa suostumukseni rooliini kohtauksessa verhon toisella puolen.

Täysi vastuunotto omasta toiminnasta, myös omista ajatuksista ja tunteista, on konsepti,

joka voi auttaa merkittävästi, kun luodaan omaan elämään rauhaa,

ja luodaan omaa elämää toivottuun jamaan,

mutta,

tuo konsepti on parasta ottaa lautaselle yhtä aikaa tai jälkeen

itseä kohtaan kivana olemisen opettelun kanssa.

Jos ihmisellä on tapana olla itseään kohtaan ilkeä,

puhua itselleen rumasti,

syytellä itseään ikävään, pilkalliseen, sävyyn,

soimata, nälviä,

paasata, ivata,

niin hänen käsissään tällainen radikaalin vastuunoton konsepti on vain yksi ruoska lisää

eikä tee hyvää.

Tuo ihminen tämän konseptin varjolla vain saisi lisäsyytä kiusata itseään.

Jos ihminen on jo opetellut itselleen kivana olemisen tavan,

hänen on turvallista lähteä kyselemään itseltään:

Mikäs oli minun roolini.

Mitä jos olinkin tämän kuvion pääkäsikirjoittaja, syypää 10 prosentin sijaan 62 prosenttia.

Jos ihminen on jo opetellut itselleen kivana olemisen tavan,

hän osaa sanoa ilman, että tukka palaa katumuksesta ja kuusi kuukautta on pilalla:

Olin syypää. Itse tein.

Hups!

Eikä se ole sen kummempaa.

Hän tietää tekevänsä parhaansa

eikä hän näe arvoa siinä,

että jos on jotakin ei-toivottua itselleen laittanut,

niin siitä pitäisi metakka nostaa.

Loin kakkaa,

se nyt sattui siinä kohtaa olemaan parasta mihin pystyin.

Häätyypä katsoa,

saisinko jatkossa luotua parempaa.

Toisekseen:

Olen vastuussa kaikesta ei pidä paikkaansa.

Radikaali vastuunotto,

sitä pitäisi soveltaa ensisijaisesti tässä hetkessä omaan toimintaan, omiin ajatuksiin ja omiin tunteisiin:

Minä Uolevi Keskiniitty otan tässä hetkessä täyden vastuun siitä,

mitä teen, (sillä luen itseni kykeneväksi tekemisiäni ohjaamaan,)

täyden vastuun siitä,

mitä ajattelen (sillä luen itseni kykeneväksi ajatteluani ohjaamaan),

ja täyden vastuun siitä, mitä tunnen (sillä luen itseni kykeneväksi tunteitani ohjaamaan).

Radikaalia vastuunottoa voi soveltaa myös tapahtumiin elämässä.

Mutta tässä kohtaa on tärkeää muistaa:

Jos sanoo:

Kaikki, mitä minulle on tapahtunut, on itseni aiheuttamaa,

jää merkittävä osa pois.

Kaikki mitä minulle tapahtuu, on mahdollisesti itseni luvalla minulle tapahtunut. Itseni käsittäen myös ei-fyysinen minäni. Sillä on myös näppinsä pelissä, ja mikä on sen orkestroimaa, tilaamaa, ohjaamaa, järjestämää, allekirjoittamaan,

sitä ei täältä fyysisestä katsoen ole monestikaan mahdollista laittaa omaan piikkiin muuta kuin siinä määrin,

että “well, oon mä varmaan jollain levelillä sitte sanonu “joo”, kun tämä kerran mun todellisuuteen nyt tuli”.

Minulla ei ole pääsyä monessa asiassa vastauksiin kysymyksiin miksi, miksi tämä tapahtui, miksi sallin tällaisen tapahtuvan minulle. Kaikki syyt, kaikki vastaukset miksi-kysymyksiin, eivät löydy tästä elämästä.

Mutta ei-fyysinen osa minua tietää.

Jos sanon,

Kaikki, mitä minulle on tapahtunut, on itseni aiheuttamaa,

viitaten fyysiseen minääni,

se yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa.

Voidaan ajatella, että oli tapahtunut kuinka kamalaa tahansa,

oma osuus tuossa tapahtumassa, oli se mikä tahansa, on ei-fyysisessä itse allekirjoitettu.

Saadaan valita:

Hakkaanko päätäni seinään sen vaateen kanssa, että minun on pakko ymmärtää, miksi,

vai hyväksytäänkö:

Ehkä ei ole vielä aika minun ymmärtää.

Saatan saada ymmärtää tässä elämässä,

tai sitten en.

Kaikkea ei ihmiskehossa olevan osani ole tarkoitus ymmärtää.

Jos kaiken ymmärtäisi,

kuuluisi vain pfiu,

kun kovalevy kuumenisi ja menisi rikki.

Ei ole ihmisen aivoja tehty kaikkea tämän maailmankaikkeuden tietoa käsittelemään.

Otan vastuun:

Kaikelle, mitä minulle tapahtuu,

on minun suostumukseni jollakin tasolla.

Mutta: Kaikkea, mitä minulle tapahtuu,

en ole tässä fyysisenä minänä aiheuttanut.

Tapahtunut saattaa liittyä esimerkiksi johonkin,

mitä olen sopinut jo ennen tämän koko näytelmän alkua.

Pentin oli tärkeä saada kokemus kasvusta väkivallan tekijästä rauhan tekijäksi. Koska olemme Pentin kanssa samaa soul familya, sovimme, että autan häntä tuon kokemuksen hankkimisessa. (Hän on puolestaan auttanut minua. Eräässä elämässä hän muun muassa suostui ampumaan minua jalkaan, kun minä halusin saada kokemuksen autettavana olemisesta. Käsikirjoitimme metsästysonnettomuuden. Ja minä siitä sitten rammaksi ryhtymään, ja opin muuten olemaan autettava.) Annoin suostumukseni olla osa kuviota. Sain Pentin nyrkistä. En sitä fyysisessä maailmassa tilannut. Mutta olin siihen verhon takana suostunut.

Usein on hedelmällistä etsiä ja löytää, miten on omalla toiminnalla ja energialla tässä fyysisessä maailmassa tilannut sitä, mitä on tullut.

Mutta aina se ei ole palvelevaa. Syyt voivat olla näkymättömissä, tämän fyysisen elämän ulkopuolella.

Välillä voi sanoa vaikkapa että

Jaa. Tällaista tuli. En kyllä ymmärrä miksi. Mutta en kyllä jaksa miettiäkään, koska tunnen, että tuskin miettimällä selitystä löydän.

Idiis wadidiis

ja nyt lähden kahville.

Ja välillä taas ajatella:

Tässä mä näen kyllä oman käteni jäljen.

Hienoa luomistyötä minä! Kasipuoli.

Uskon,

että ihminen kyllä intuitiivisesti tietää:

Oliko tämä minun tässä elämässä tilaamaa

vai eikö ollut.

Ehkä olin mukana tässä kuviossa siksi,

että olin antanut suostumukseni olla sivuosassa jonkun toisen tärkeässä oppitunnissa.

Ehkä olin mukana tässä kuviossa siksi,

että olen jossakin toisessa elämässä, toisessa ulottuvuudessa, toisessa jossakin,

elänyt saman tyyppisen kuvion toisessa roolissa,

ja sitten on sovittu yhdessä,

että hei, otetaanpa pieni tasaus, ja vedetään tämä näytös seuraavassa elämässä toisella roolituksella —

ja tämä ihme härdelli oli se toisella roolituksella vedetty tasauskierros.

Ehkä olin mukana tässä kuviossa siksi,

että päätyisin oivaltamaan:

Ei aina tarvitse löytää syitä ja selityksiä menneisyydestä.

Että joskus vain saa ottaa tapahtuneet ihan vain sinä mitä ne ovat:

Jaa, tällainen.

Että mansikka on mansikka,

ja ukonilma on ukonilma.

Ja jos niitä oikein kääntelee,

mansikasta saa vaikka kottikärryt ja ukonilmasta uskonnon,

mutta siinä mentiin johonkin sellaiseen,

minne ei olisi tarvinnut mennä,

mikä ajatuspolku ei varsinaisesti erityisesti palvellut.

Ehkä olin mukana tässä kuviossa siksi,

että kohtauksessa tarvittiin yleisöä.

Ehkä olin mukana tässä kuviossa siksi

että päätyisin päättämään:

Enää en vatvo enkä monimutkaista niin paljon.

Valitsen alkaa nähdä asiat yksinkertaisina.

Jos olen väärässä niiden yksinkertaisuuden suhteen,

mitä hävisin?

Mitä hävisin?

Valitsen elää rauhallisemmin mielin

yksinkertaisemmassa, selkeämmässä maailmassa

vaikka sitten asioiden monimutkaisuuden suhteen väärässä ollen.

On ilo olla väärässä

jos sillä saa rauhaa.

Ehkä olin mukana tässä kuviossa,

ehkä olin ollut mukana käsikirjoittamassa tämän kuvion tähän kohtaan — ja itselleni tämän roolin — siksi,

että oppisin vielä paremmin,

mitä reittejä ajatteluni kuljettaminen palvelee minua tässä elämässä

ja mitä reittejä ajatteluni kuljettaminen palvelee minua vähemmän.

Valitsen käyttää tätä kokemusta oppituntina rauhasta.

Voisin käyttää tätä kokemusta myös todisteena siitä,

että maailma on paha,

että kaikki on kaaosta,

että Pentti on paha,

minä olen paha,

minä olen omalla pahuudellani pedannut itselleni kaikkea pahaa,

mutta enpä jaksa noille teille mennä.

Tämä kokemus

oli oppitunti rauhasta.

Kurssi itselleni rauhan järjestämisestä,

oman rauhani ylläpitämisestä,

omaa rauhaani uhkaavien asioiden käsivarren mitan päässä pitämisestä,

oman rauhan palauttamisesta.

Tämän selityksen ostan.

Ja kaikki on hyvin

minulle.

(Tämä sama teksti löytyy äänitteenä Kirjaston Aamun äänitteistä.)