Maagikko

View Original

Miksi painoni ei putoa? – Selitys voi löytyä menneistä elämistä!

Menneissä elämissä koetun vuoksi alitajunta voi kokea runsaiden kilojen olevan välttämätön turva, suoja joltakin.

Luin tuossa juuri Dolores Cannonin kirjaa Legacy From the Stars*. Siinä esitettiin kaksi keissiä, joissa ihminen oli toivonut hypnoosin menneisiin elämiin tuovan selitystä sitkeälle, ei-toivotulle, ylipainolle tässä elämässä — ja molemmissa syyt löytyivät, ja alitajunta saatiin vakuutettua: Emme tarvitse näitä lisäkiloja tässä elämässä suojaksi joltakin, mikä tapahtui silloin siellä jossakin.

Yhdessä elämässä koetun perusteella alitajuntaan oli jäänyt sellainen ohjelmapätkä, että jos hoikistun, olen erilainen. Tuossa elämässä erilaisuus oli ei-toivottu asia. Lisäpaino auttoi sulautumaan joukkoon, ja näin palveli.

Toisessa keississä ja elämässä taas oltiin nähty nälkää, lopulta kuoltu siihen, ja alitajunta liitti kilojen vähenemisen tuohon muistoon, ja teki kaikkensa, että kiloja ei tipu.

Jossakin muussa Cannonin kirjassa muistan kerrotun sellaisen tapauksen, että ylipainolla alitajunta suojeli aktiiviselta seksielämältä — seksi oli aiemmassa elämässä tuonut jotakin vahinkoa.

Jos olisin tilanteessa, että haluaisin elää tätä inkarnaatiota nykyistä hoikemmassa vartalossa, ja tuntuisi, että kilot ovat poikkeuksellisen tiukassa karistaa,

kokeilisin hypnoosia ja energiahoitoa.

Että saisi muuttua kaikki ne kohdat “ohjelmoinnissa”, energiassani, jotka noista kiloista kiinni pitävät.

Intentoisin jotenkin tähän suuntaan:

Mä oon valmis luopumaan kaikista niistä tietoisella mielellä saavuttamattomista muistoista, jotka muistot saavat mun alitajunnan uskomaan, että ylipaino suojelee mua. Haluan tilaan, jossa kaikki osat minusta tietävät painon putoamisen olevan turvallista. Haluan saavuttaa tilan, jossa kaikki osat minusta kunnioittavat sitä toivetta mikä minulla painoni suhteen tässä elämässä, tänään, on.


Ottaisin myös sellaisen position alitajunnan suhteen, että takapenkki hiljaa.

Minulla on oltava oikeus valita mitä tässä elämässä todellisuuteeni luon ilman, että sieltä takapenkistä luodaan yli. Onko selvä?

Kiitos.

Tästä eteenpäin mikään osa minusta ei tässä asiassa seiso jarrulla, kun tietoisella mielelläni osoitan toivotun.

Toivottu on ___ kiloa (tai vaikkapa ____ senttiä tuolta ja ____ senttiä tuolta)

ja sinne mennään nyt.

Kiitos yhteistyöstä, joukkue.




  • Videokirjastoni hoidoista yksisarvishoito on tässä mennytelämämuistojenvallankatkaisuasiassa se, millä lähteä asiaa purkamaan.


  • Yksilöhoito on hyvä vaihtoehto myös: Voidaan yhdessä sanoittaa intentiota, ja hoidossa ovat mukana kaikki ne tahot, jotka sinua asioissasi parhaiten voivat auttaa. Kolmen yksilöhoidon sarja 150 €


Oletko saanut energiahoidosta tai hypnoosista apua toivepainosi tavoittelemisessa? Kommentoi alle!