Maagikko

View Original

Kiviä hyvään uneen

Uniongelmat ovat yleisiä ja syyt voivat olla moninaiset. Toiset kokee saavansa niihin avun tietyistä äitimaan synnyttämistä kivilajeista, kun niitä pitää lähellä nukkuessaan. Kiviä voi pitää yöpöydällä tai esimerkiksi tyynyn alla. Ei ole suositeltavaa kuitenkaan pitää suurta kiviarmeijaa lähellä, se saattaa vain häiritä unta entisestään. On myös hyvä olla tarkkana siitä, minkä kiven lähelleen valitsee. Itselle sopivaa unikiveä voi pohtia ominaisuuksien perusteella ja paras kivi tai kivikombo selviää kokeilemalla käytännössä.


Mitkä kivet voivat parantaa unta?


Seleniitti on monipuolinen kivi - tai tarkemmin se on mineraali. Parhaiten se on tunnettu sen puhdistavasta energiasta ja yhteydestä enkeleihin. Näiden lisäksi tai ehkä juuri siitä syystä se on hyvä unikaveri. Se puhdistaa raskaat, unta häiritsevät energiat. Tätä voisi kokeilla, jos unettomuus johtuu siitä, että ajatukset laukkaa ja valvottaa. 

Seleniitin löydät täältä!


Mikäli painajaiset tai ahdistus on riesana, ametisti on hyvä valinta, sillä se suojelee painajaisilta ja lievittää ahdistusta. Ametisti liitetään yleisimmin intuition vahvistukseen, mutta intuitio ei toimi, mikäli kovasti ahdistaa. Silloin ollaan pelkoenergioissa ja mieli/ego on johtoasemassa. Ametisti tekee tilaa sisäiselle rauhalle.

Ametistin löydät täältä!


Jos unettomuus johtuu hermoston ylivilkkaudesta, on lepidoliitti ystäväsi. Jos hermosto on ylikierroksilla, kehosi luulee olevansa jatkuvasti vaarassa. Tällöin ei ole ihmekään, jos on vähän vaikea rentoutua. Lepidoliitti rauhoittaa hermostoa sekä mieltä. 

Lepidoliitti löytyy täältä.

See this content in the original post


✏: Noomi / Soljuva (@soljuvashop)

See this content in the original post